Julkaistu Suomenmaan blogina 25.10.2019.

Ra­di­ouu­ti­set nel­jän pin­taan. Lii­ken­ne­va­lois­sa oi­kein kes­ki­tyn kuun­te­le­maan uu­tis­pät­kää. ”Po­li­tiik­ka­toi­men­pi­de, tie­kart­ta, hal­li­tus­kau­si…” Lii­ken­ne­mi­nis­te­ri Sanna Marinin si­taat­ti vi­li­see po­li­tii­kan pup­pu­lo­gi­aa.

Sa­maa ta­lous­tie­tei­li­jöi­den lii­ken­ne­pääs­tö­jen puo­li­tuk­sen sel­vi­tys­tä kom­men­toi myös kol­le­ga Mika Lintilä – ilah­dut­ta­val­la ta­val­la.

– Kyl­lä­hän se tie­tys­ti yk­si rat­kai­su on, mut­ta ei sovi vaan mi­nun ar­vo­maa­il­maan, hän tyr­mä­si sel­vi­tyk­sen, jon­ka lop­pu­tu­le­ma joh­tai­si esi­mer­kik­si har­vaan asu­tuil­la alu­eil­la au­toi­lun mah­dot­to­muu­teen.

Sanon heti al­kuun, et­tä mi­nus­ta ei ole heit­te­le­mään en­sim­mäi­siä ki­viä. Ei­kä toi­si­a­kaan.

Niin mon­ta ker­taa olen ol­lut ti­lan­tees­sa, jos­sa kul­man ta­kaa toi­mit­ta­ja on ty­mäyt­tä­nyt mik­ro­fo­nin etee­ni ja sa­maa pup­pua on pääs­tä­nyt mi­nun­kin suu­ni. Tä­män esi­mer­kin san­na­ma­rin voi­si ol­la kuka ta­han­sa meis­tä päät­tä­jis­tä.

Kun asi­oi­ta vi­li­see sil­mis­sä, pe­reh­tyä pi­täi­si pa­pe­ri­pi­noon per päi­vä ja ajat­te­le­mi­seen ai­kaa on ai­dos­ti kor­kein­taan his­si­mat­ko­jen ver­ran, po­li­tii­kan mer­kil­li­seen hal­lin­to- ja puo­lu­e­ter­mi­no­lo­gi­aan tur­vau­tuu kuin huk­ku­va pe­las­tus­ren­kaa­seen.

Kie­li­kin köyh­tyy, kun kau­no­kir­jal­li­suu­del­le jää lii­an vä­hän ai­kaa – sitä vaan tois­taa sa­mo­ja kä­si­pa­re­ja ja herk­kiä kor­via.

Sen ver­ran li­kel­lä po­li­tiik­kaa olen per­he­va­paas­ta huo­li­mat­ta, et­tä vii­sas­te­li­joi­den or­rel­le en voi en­kä ha­lua is­tah­taa. Mut­ta jo­ta­kin tääl­tä kau­em­paa ko­ti­soh­val­ta nä­kee ja au­to­ra­di­os­ta eri ta­val­la kuu­lee kuin kup­lan si­säl­tä, jo ly­hy­es­sä ajas­sa.

Vaikka Timo Soini meni ju­tuis­saan mon­ta ker­taa öve­rik­si, jo­ta­kin hä­nen re­to­rii­kas­taan kai­paan tä­hän la­jiin ko­vas­ti.

Lii­an har­voin pu­hum­me po­li­tii­kas­sa ih­mi­sel­le. Sil­le, jos­ta mie­lel­läm­me pu­hum­me Pih­ti­pu­taan mum­mo­na, ta­van tal­laa­ja­na tai ihan vaan kan­sa­lai­se­na. Jo tapa pu­hua ”niis­tä ih­mi­sis­tä tuol­la tu­ruil­la ja to­reil­la” ker­too, et­tä hei te siel­lä, tääl­tä me etääl­tä teil­le tor­nis­ta huu­del­laan.

Sen si­jaan ker­rom­me pu­heis­sa ja haas­tat­te­luis­sa asi­oi­ta toi­sil­lem­me, toi­mit­ta­jil­le ja jos­kus ihan vaan läm­pi­mik­seen it­sel­lem­me.

Ym­mär­ret­tä­vää po­li­tii­kan kiel­tä voi tois­ten kor­viin pu­hua vain jos edes it­se en­sik­si ym­mär­tää, mitä pu­huu.

Luulen, et­tä kes­kus­tan­kin kai­vat­tu me­nes­tys löy­tyy asi­oi­den ja ih­mis­ten ohel­la vie­lä enem­män sii­tä, mi­ten sa­noi­tam­me vies­tim­me.

Kuu­li­jaa ei saa pi­tää tyh­mä­nä, mut­ta it­sel­le jo ok­set­ta­van tu­tuk­si käy­nyt­tä vies­tiä kan­nat­taa vie­lä ker­ran tois­taa. Ja taas tois­taa. Se yleen­sä myös kir­kas­taa ar­vo­jen ja aja­tus­ten ydin­tä, kuo­riu­tuu ydin­vies­tik­si kuin si­pu­li.

Ei­kä hait­taa, jos jos­kus ker­too pa­la­sen tun­teis­taan tai edes tun­te­muk­sis­taan, ku­ten Lin­ti­lä teki lii­ken­ne­pääs­tö­kom­men­tis­saan.

Aiheeseen liit­ty­en tun­nus­tan, et­tä hiu­kan kau­hul­la muis­te­len vii­me ke­vät­tä ja eri­tyi­ses­ti viik­ko­jen vään­töä va­lin­nan­va­paus­lain­sää­dän­nön no­ti­fi­oin­nis­ta. Se­li­tin EU-hal­lin­toa mil­loin mi­nis­te­ri­ai­ti­os­ta, mil­loin me­di­as­sa ja yri­tin va­kuut­taa me­net­te­ly­ta­po­jem­me oi­keel­li­suut­ta.

Kai­ken kruu­na­si ky­se­ly­tun­ti, jos­sa op­po­si­ti­oe­dus­ta­ja Antti Lindtman hei­lut­te­li naa­ma­ni edes­sä Brys­se­lin lo­ma­ke­pa­pe­ria ja pää­dyim­me väit­te­le­mään sii­tä, mi­hin ruu­tuun ha­ke­muk­ses­sa ras­ti Suo­mes­ta lai­te­taan.

Myön­nän au­liis­ti, et­tä enää en osai­si se­lit­tää no­ti­fi­oin­tip­ro­ses­sia tai va­lin­nan­va­pau­den pe­rus­tus­lail­li­sia yk­si­tyis­koh­tia vas­taa­val­la tark­kuu­del­la. Mah­doin­ko osa­ta sil­loin­kaan. Tai mah­toi­ko ku­kaan oi­ke­as­taan edes kat­so­jis­ta ky­se­ly­tun­nil­la ym­mär­tää saa­ti kiin­nos­tua, mis­tä väit­te­lim­me.

Tällä sa­mai­sel­la Suo­men­maan blo­gi­pals­tal­la ar­vos­ta­ma­ni Karina Jutilape­rään­kuu­lut­ti jo­kin ai­ka sit­ten päät­tä­jil­tä not­ke­am­pia pol­via tai­pua kan­san pa­riin ja ot­taa mal­lia prin­ses­sa Victorian ky­vys­tä kul­kea kan­san pa­ris­sa. Se oli hyvä muis­tu­tus.

Niis­sä ai­dois­sa koh­taa­mi­sis­sa ka­pu­la­kie­lel­lä ei pär­jää ei­kä kou­ke­roi­nen vies­ti vä­li­ty. Niis­sä par­haim­mil­laan myös voi hyö­dyn­tää po­li­tii­kan­kin tai­dois­ta ja­loin­ta; kuun­te­le­mis­ta.