Kodin tunnun tekee tuttuus, turvallisuus, pysyvyys ja muistot. Nämä elementit voidaan säilyttää myös muistisairaan ihmisen tarpeet tuntevassa yhteisökodissa, jossa pääpaino ei ole hoidossa ja toimenpiteissä, vaan hyvän elämänlaadun varmistamisessa.

Muistiliitossa ollaan uudistamassa niin sanottuja hyvän hoidon kriteereitä. Syksyllä valmistuva työkirja auttaa ammattilaisia kehittämään ja arvioimaan hoitotyötä niin, että samalla tuetaan laadukasta elämää. Parhaimmillaan elo yhteisökodissa on jopa mukavampaa ja iloisempaa kuin kotona, jonne moni sairastunut voi jäädä hyvin yksin, jopa heitteille.

Tärkeä hyvää elämää ja asumista linjaava kysymys on, kuka päättää ja kysytäänkö ihmiseltä itseltään. Terveelle aikuiselle olisi vastenmielinen ajatus, että joku määräisi, montako kertaa viikossa saa käydä kävelyllä tai kaupassa tai saako edelleen asua omassa kodissa. Yhtä lailla pelottavaa se on muistisairaalle ihmiselle. Ei ihmistä saa ulkoistaa omasta elämästään.

Elämä ei pääty muistisairauden diagnoosiin, vaan voi jatkua monimuotoisena ja laadukkaana myös diagnoosin jälkeen. Hoitotahto on paras väline varmistaa, että omat toiveet kuullaan silloinkin, kun ei niitä enää pysty itse ilmaisemaan.

Merja Mäkisalo-Ropponen, kansanedustaja (sd), Muistiliiton pj.

Sari Sarkomaa, kansanedustaja (kok) Muistoliiton 1. vpj

Annika Saarikko, kansanedustaja (kesk), Muistiliiton 2. vpj.