Julkaistu Suomenmaan blogina 19.6.2019.

Aloitettuani uudessa tehtävässä mieleeni on palannut kotiyliopistoni Turun yliopiston päärakennuksen seinässä lukeva lausahdus ”Vapaan kansan lahja vapaalle tieteelle”.

Se kuvastaa omaa lähestymistapaani koulutukseen ja tutkimukseen.

Sivistys on yhteiskunnan perusta – ihmisyyden mitta ja vapauden tae. Koulutus kaikilla asteilla ja kulttuuri eri muodoissaan ruokkivat yhteiskuntamme kehitystä.

Sivistykseen nojaten meistä on kasvanut eheä ja tasa-arvoinen koulutuksen ja tutkimuksen mallimaa, jota käydään ihastelemassa viikoittain eri puolilta maailmaa.

Laadukkaan peruskoulutuksen ja toisen asteen koulutuksen rinnalla suurin vahvuutemme on koko maan kattava korkeakouluverkko.

Ammattikorkeakoulumme ja yliopistomme tuottavat osaamista ja tutkimusta eri alueiden ja koko maan tarpeisiin.

Minun on myönnettävä, että korkeakoulutuksesta ja tieteestä vastaavan ministerin tehtävään siirtyminen myös jännittää.

Korkeakoulujen ja poliittisten päätöksentekijöiden välillä on ollut viime vuosina voimakkaitakin jännitteitä.

Merkittävät rakenteellisen tason uudistukset ja tehdyt leikkaukset ovat tuoneet luoviin yhteisöihin epävarmuuden tunnetta.

Tilannetta eivät ole helpottaneet harkitsemattomat ja asiayhteydestään irrotetut julkisuudessa velloneet heitot heitot ”kolmen kuukauden kesälomista” tai ”kaiken maailman dosenteista”.

Tulevina vuosina korkeakoulupolitiikassa on osattava keskittyä olennaisimpiin asioihin.

Nostaisin tärkeimmiksi kysymyksiksi korkeakoulujen perustyön vahvistamisen, korkeakoulutettujen määrän lisäämisen sekä tutkimus-, kehitys- ja innovaatiorahoituksen tason nostamisen kansainvälisyyttä unohtamatta.

Suomalaisessa korkeakoulutuksessa tarvitaan tulevina vuosina vakautta ja kehittämisrauhaa.

Tämä ei tarkoita sitä, että tarvittavat uudistukset pitäisi unohtaa. Niitä tarvitaan enemmän kuin koskaan aiemmin.

On luotettava siihen, että uusi osaaminen ja luovat ratkaisut syntyvät alhaalta ylöspäin. Valtakunnallisen ohjauksen ja entistä avoimemman rahoituksen on tuettava korkeakouluja oman toimintansa kehittämisessä.

Jokainen korkeakoulu voi löytää omat vahvuutensa, jolla pärjätä kovenevassa kansainvälisessä kilpailussa.

Korkeakoulutettujen määrää on lisättävä. Eri aloilla ja eri puolilla Suomea on suurta osaajapulaa, mikä toimii uuden kasvun esteenä.

Uusissa työpaikoissa tarvitaan yhä enemmän korkeakoulutuksen tuomaa osaamista.

Olen käynnistämässä korkeakoulutuksen saavutettavuussuunnitelman laadintaa, jossa käydään läpi korkeakouluihin hakeutumisen alueelliset ja sosiaaliset esteet.

Tämän pohjalta on ryhdyttävä toimiin, jotta jokaisella suomalaiselle olisi aidot mahdollisuudet kouluttautua niin pitkälle kuin rahkeet riittävät.

Tavoitteen saavuttaminen edellyttää myös korkeakoulutuksen aloituspaikkojen lisäämistä koko maassa. Myös osaamisen ja koulutuksen täydentämiseen sekä jatkuvaan oppimiseen pitää olla nykyistä paremmat mahdollisuudet.

Tutkimus-, kehitys- ja innovaatiorahoituksen nostaminen on välttämätöntä, jotta voimme kehittää tasapanoisesti koko maata. Tätä työtä lähdemme tekemään yhdessä keskustalaisen ministerikollegani Katri Kulmunin kanssa.

Hallitusohjelmassa sovitut lähes 100 miljoonan euron lisäykset antavat tälle hyvän pohjan. Määrä on uskottava, mutta ei riittävä.

Vielä riittää paljon tehtävää, jotta TKI-panosten määrä saadaan nostettua 4 prosenttiin bruttokansantuot-teesta vuoteen 2030 mennessä.

Julkisella rahoituksella on oltava vipuvaikutus yritysten saamiseksi mukaan.

Korkeakoulujen, tutkimuslaitosten ja yritysten yhteistyötä pitää tiivistää eri puolilla Suomea. Tämä tuo uutta osaamista ja innovaatioita sekä avaa kansainvälisen rahoituksen mahdollisuuksia.

Tärkeää on myös, että jatkuvasti kasvava pk-yrityskenttä ja ammattikorkeakoulut saadaan entistä tiiviimmin mukaan TKI-toimintaamme.