Julkaistu Suomenmaa-lehden blogina 24.4.2019.
Pääsiäisen alusviikolla Juha Sipilä ilmoitti luopuvansa tehtävästään Keskustan johdossa. Puoluehallitus päätti, että puolueen uusi puheenjohtaja valitaan ylimääräisessä puoluekokouksessa 7. päivä syyskuuta.
Olen toiminut ja toimin parhaillaan Keskustan riveissä monenlaisissa, upeissa tehtävissä. Olen antanut puolueelle paljon, mutta saanut vielä enemmän. Puolueen varapuheenjohtajana vuosina 2010-2016 näin erittäin läheltä, miten vaativa ja kokonaisvaltainen puheenjohtajan tehtävä kansanliikkeessämme on.
Olen aiemmin kertonut, että perheeseemme odotetaan toista lasta. Se on suuri ilon ja kiitollisuuden aihe. Toivomme, että kaikki sujuisi hyvin. Uuden tulokkaan laskettu aika on reilu viikko ylimääräisen puoluekokouksen jälkeen.
Olen saanut runsaasti kannustusta tavoitella Keskustan johtajan tehtävää. Pyynnöt tuntuvat vilpittömiltä ja sydänlämpöisiltä – ne ilahduttavat ja imartelevatkin. Ne ovat saaneet ajattelemaan ehdokkuutta paljon ja tosissaan. Koen, että työtäni Keskustan hyväksi ja toimintatapaani aiemmissa vastuullisissa tehtävissä on arvostettu. Kiitos jokaiselle kaikista palautteista ja rohkaisusta.
Perhetilanteen ja mahdollisen puolueen puheenjohtajuuden yhteensovittaminen on herättänyt paljon yhteiskunnallista keskustelua. Perheen ja työn sujuva yhteensovittaminen onkin keskeisimpiä kysymyksiä tämän päivän vanhemmuudessa – ja sen ytimessä meidän aikuisten kokemus riittävyydestämme tai riittämättömyydestämme. Uskallan väittää, että nämä tunteet jakaa tavalla tai toisella kanssani jokainen suomalainen työssäkäyvä vanhempi.
Silti koen hämmentäväksi sen, että oman elämäni ratkaisut asettuvat joidenkin silmissä keskustalaisen arvopohjan mittareiksi. On puhuttu maatalon emännistä, imetyksestä, konservatiiveista ja toisaalta modernin maailman esimerkkinä toimimisesta. Huomattavan paljon tätä keskustelua on käyty Keskustan ulkopuolelta.
Jokainen perhe on erilainen. Jokainen vanhempi on erilainen. Jokainen vauva on erilainen. Jokainen työ on erilainen. Jokainen elämäntilanne on erilainen. Siksi jokainen perhe tekee omat ratkaisunsa.
Jokainen aikakausi on erilainen. Saan itse kokea vanhemmuuden aikana, jolloin Suomi on monella mittarilla maailman onnellisin maa ja pitää vastasyntyneistään huolta poikkeuksellisen hienolla tavalla. Etuoikeutetuksi koen myös sukupolvelleni suodun oikeuden rauhoittaa työelämän toviksi sivummalle perhevapaiden avulla vauvan saapuessa – ja toisaalta oikeuden palata työhön erinomaisen varhaiskasvatuksen mahdollistamana.
***
Minun ratkaisuni eivät ole viestejä Keskustasta, eivätkä ne ole yleistettävissä kuvaksi naisen asemasta politiikassa. Ratkaisut ovat vain ja ainoastaan minun ja perheeni. Teen, kuten sydämessäni tuntuu oikealta. Ja se on ainut pätevä mittari. Juuri minulle. Ja meille.
Lapsiystävällisemmän Suomen rakentamiseen kuuluu yhteinen ymmärryksemme siitä, että lapset saavat vaikuttaa moneen asiaan ja muuttavat elämää paljon. Niin sen kuuluu mennä. Lapset tuovat mukanaan ainutlaatuisen ilon ja suuren vastuun. Juuri nyt omassa elämässäni koen, että pikkulapsiarkeeni – niin mahtavaa kun se onkin – olisi liian vaativaa yhdistää politiikan ykköstason tehtävää, jonka perimmäinen tarkoitus on johdattaa puolue kohti uutta nousua ja henkilökohtaisesti samalla pyrkiä maan pääministeriksi.
Olen tehnyt päätökseni. Siksi minulla on syvä mielenrauha siitä, että en aio nyt syksyllä 2019 tavoitella puolueen puheenjohtajuutta. Uskon vakaasti, että jos tulisin valituksi, sijaisjärjestelyt saataisiin hoitumaan, lapselle löytyisi hoitoapua, ja kaikkein tärkein – tasa-arvoinen vanhemmuus mieheni kanssa toteutuisi taatusti. Hän on kannustanut minua tekemään päätöksen juuri siten kuin parhaalta tuntuu. Kiitän häntä siitä.
Minulle 2020-luvun tasa-arvo merkitsee sitä, että naisella on vapaus toimia kuten haluaa ja toimia vielä siten, ettei tulisi valinnoistaan arvostelluksi tai kyseenalaistetuksi – tai peräti mitätöidyksi. Siksi pyydän ymmärrystä ratkaisulleni.
Tasa-arvo on sitä, että myös suomalaiset isät sekä työnantajat pohtivat perheasioita enemmän. Jokaisella äidillä ja isällä on oikeus edetä uralla, valita perhe tai saada molemmat.
Kysymys ei ole synnytyksestä, lapsen elämän ensimmäisistä viikoista tai muutamasta kuukaudesta perhevapaata. Kysymys on vanhemmuudesta, lapsuudesta ja koko elämän mittaisesta matkasta. Kysymys on siitä, mihin kaikkeen koen kerralla pystyväni siten, että saatan edelleen rakastaa itseäni, koen riittäväni kaikkiin sitoumuksiini, ja täytän minulle asetetut odotukset tehtävissäni.
Olen ollut onnekas 35-vuotias saatuani elämältä jo nyt näin paljon. Olen saanut lapsen kansanedustajana, kuten tänä päivänä moni muukin. Samaan aikaan olin puolueeni varapuheenjohtaja. Olen ollut ministeri, jonka perheessä pyörii touhukas ja onnellinen pikkulapsiarki. Olen myös saanut vahvan valtakirjan kansanedustajan työlleni varsinaissuomalaisilta seuraavaksi neljäksi vuodeksi. Suhtaudun eteeni tuleviin työhaasteisiin ja luottamustehtäviin kunnianhimoisesti jatkossakin.
Vaadin paljon muilta, mutta eniten aina itseltäni. Kieltäytymiseni keskeisin peruste on valtaisa kunnioitus kansanliikettämme kohtaan. Keskustan puheenjohtajuus tällaisena yhteiskunnallisena murrosaikana yhdistettynä perhetilanteeseeni on niin valtava vastuu, etten voisi sitä sataprosenttisesti nyt kantaa. Toisenlaisessa elämäntilanteessa pohdintani olisi kenties kallistunut toisin.
***
Keskusta on minulle puolueena rakas ja tärkeä. Oikeastaan kaikki määreet tuntuvat tässä suhteessa aika lattealta. Kysymys on arvojeni kodista sekä aatteesta, johon olen saanut kasvaa. Tulen omalta osaltani tekemään kaikkeni ihmisten luottamuksen palauttamiseksi Keskustaa kohtaan. Olen valmis monin tavoin palvelemaan puoluetta ja sen arvojen vahvistumista yhteiskunnassamme.
Poliitikkojen jaksamisesta on puhuttu viime aikoina paljon, ja hyvä niin. Mekin olemme ihmisiä. Ei ole äänestäjienkään etu, jos revimme itsestämme liikaa väärässä paikassa.
Ja lopuksi. Kunnioitan paljon jokaista aatesisartani ja aateveljeäni, joka päättää tavoitella puheenjohtajan tehtävää. Jäsentemme valitsemalle uudelle puheenjohtajalle annan täyden tukeni.
