Puheenvuoroni 18.2.2015 eduskunnassa / välikysymys tasa-arvoisen koulutuksen tulevaisuudesta
Arvoisa puhemies! Jos jotakin hyvää tämän hallituskauden laajamittaisista ja varmasti osaltaan myös väistämättömistä koulutukseen kohdistuvista leikkauksista on koitunut, niin se, että ainakin osaltaan puolueet näyttävät sitoutuvan siihen, että näiden vaalien alla koulutuksesta puhutaan enemmän kuin moneen vaalikauteen. Se on hyvä. Se on ainut pienen kansan mahdollisuus pärjätä, että käymme myös poliittista keskustelua ja vähän vääntöäkin siitä, mihin suuntaan koulutusta sen kaikilla eri tasoilla tahdotaan viedä ja mitä eri puolueille koulutuksen tasa-arvo, johon kaikki 200 täällä yhtyvät, todellisuudessa tarkoittaa.
Täällä salissa tänään ansiokkaasti viitattiin siihen, että 90-luvun lamassa eri puolueiden päättäjillä oli viisautta katsoa kauemmas ja olla tekemättä niitä rajuimpia leikkauksia sittenkään koulutuksesta. Toivoisin, että meillä tämän päivän päättäjillä olisi samanlainen näky. Jotenkin tuntuu, että tuo peruskoulu on vähän sellainen asia, jota jossakin kirjassa näin verrattavan Nokiaan, johon pitkään uskoimme. Kerran mahti, aina mahti, ja kuinka sitten kävikään. Emme kai ole tekemässä peruskoululle samaa, luottamassa siihen, että kun aikanaan siitä on hyvä luotu ja sen oppimistulokset ovat huippuja, niin kyllä se kantaa.
Olen myös paljon miettinyt uudistushenkisyyteen taipuvaisena päättäjänä sitä, voiko poliittinen tavoite joskus olla myös jonkin säilyttäminen, sen, mikä on hyvää. Olen tullut siihen tulokseen, että peruskoulu on jotain sellaista hyvää, jonka säilyttämisen puolesta kannattaa taistella. Se on itse asiassa parhainta uudistus- ja tulevaisuuspolitiikkaa. Se, mitä peruskoulun sisällä tapahtuu esimerkiksi oppimisympäristöjen, digitalisaation ja pelillistämisen myötä, on toinen juttu, ja siihen toivoisin kaikkien puolueiden sitoutuvan. En kuitenkaan siis toivo, että meillä olisi yli puoluerajojen sellainen tunnelma, että koulutuksesta leikkaaminen laajamittaisesti ilman visioita olisi väistämätöntä. Tässä on taakse katsomisen paikka, 90-luvusta opin ottaminen.
Arvoisa puhemies! Täällä kuultiin monia hyviä puheenvuoroja tuon debatin aikana, ja pidin siitä tavasta, jolla vasemmiston puheenjohtaja Arhinmäki kiteytti näkemyksensä peruskoulun tasa-arvosta. Koen, että siinä oli paljon sellaista, johon on ajatuksissa helppo yhtyä. Miksi valinnanvapaus nostetaan niin suuren tikun nokkaan, kun kysymys on monesti juuri vain koulun maineesta ja mielikuvatason valinnasta, jolloin lähikoulu jää syrjään ja perhe valitsee lapsensa opinahjon kauempaa. Tekisi mieli kysyä vielä kokoomukselta, oletteko valmiita sellaiseen maailmaan, mihin naapurimaa Ruotsi tai Englanti tai kauempana Chile on siirtynyt, eli jossa markkinavoimien on haluttu vapaasti tulevan mukaan koulutuksen kentälle. Minusta se ei ole tavoiteltava tila.
Eikä täällä kannata kenenkään toistensa puolueiden kannoilla pelotella, mutta minulle jäi semmoinen olo, että hitusen verran eri tavoin eri puolueissa tämän tasa-arvon miellämme. Ja rohkenen henkilökohtaisena kantanani sanoa ääneen sen kaupungista tulevana kansanedustajana – kaupungista, jossa on kouluista valinnanvaraa, maaseudulla ei aina edes ole – että jos vastakkain asetetaan äärimmilleen viety valinnanvapaus ja perheen vapaus valita lapselle koulu niin kuin parhaaksi näkevät ja toisaalta se periaate, että lapsi valitsee koulun läheltä ja siten sosioekonomiset erot tasoittuvat, niin valitsen tämän jälkimmäisen ja rohkenen sanoa sen ääneen. Minusta tuntuu, että jonkin verran tässä edellisessä keskustelussa tätä tosiasiaa haluttiin kiertää kaukaa.
Nostan esiin, arvoisa puhemies, lyhyesti koulutuksesta kaksi teemaa, jotka jäivät tämän toisen asteen tärkeän keskustelun jalkoihin. Niistä ensimmäinen on varhaiskasvatus, josta on valitettavasti todettava, että suuri työ jää kesken tälläkin vaalikaudella. Toivon, että alan toimijoille, alalla työskenteleville ihmisille ei ole luotu liian suuria odotuksia siihen, mitä mahdollisuuksia seuraavalla hallituksella, ketä ikinä siellä onkaan, on tuo uudistus viedä läpi ja se toteuttaa. Olen myös huolissani siitä, että varhaiskasvatuksen osalta on tehty paljon yksittäisiä päätöksiä, joista kokonaiskuva jää nyt uupumaan.
Lisäksi haluan konkreettisena ratkaisuehdotuksena, arvoisa puhemies, nostaa esiin tulevaisuuskutsunnat sille ikäluokalle, jota nyt kutsutaan asevelvollisuuskutsuntoihin, laajentamalla ne molempia sukupuolia koskeviksi kutsunnoiksi, jotka pitävät sisällään nuoren sosiaaliseen ja henkiseen hyvinvointiin, terveydentilaan ja opintotulevaisuuteen laajentavan isomman kokonaiskuvan, jossa nuoren tulevaisuudesta ammattilaisten kanssa yhdessä voisi keskustella ja puntaroida. Se voisi olla yksi kiinnepiste nuoren elämässä sen jälkeen, kun pakollinen peruskoulu on ohi ja toinen astekaan ei välttämättä kaikkia ole kyennyt tavoittamaan.
