Hallitus lähti viime elokuun budjettiriihessä toiveikkaasti liikkeelle uudistamaan perhevapaajärjestelmää. Sovimme yhdessä reunaehdot ja saimme työmarkkinajärjestöt mukaan työhön. Koimme vahvasti, että yhteiskunnallinen tilaus uudistukselle oli olemassa. Ajattelen edelleen niin, että perhevapaat pitää uudistaa. Mutta uudistuksesta vastaavana ministerinä minun oli tänään pakko todeta, ettei perhevapaauudistusta pystytä näillä reunaehdoilla toteuttamaan.
Yritys uudistukseen oli todellinen ja haluan vilpittömästi kiittää uudistusta rakentaneita ministerikollegoita hallituksessa, työmarkkinajärjestöjä sekä laskelmien parissa uurastaneita virkamiehiä. Tahtotila oli aito ja käytimme yhdessä ja erikseen lukemattoman määrän tunteja pohdiskellen ja analysoiden suomalaisten perheiden valintoja, tasa-arvon kehittymistä ja työelämän arkitodellisuutta. Minulla ei ole hallituskumppaneiden osalta mitään moitittavaa.
On kuitenkin todettava, että elokuussa asetetut reunaehdot uudistukselle olivat liian tiukat. Yrityksen puutteesta ratkaisun löytymisessä hallitusta ei voi syyttää. Puheenjohtajana toki tarkastelen sitä, mitä olisin voinut tehdä onnistumisen eteen itse paremmin. Teoriassa hyvältä vaikuttanut uudistuksen pohja olisi lyhyellä tähtäimellä näyttäytynyt perheille leikkauksena. Mielestäni se ei uudistuksen hyvistä ja erittäin tarpeellisista tavoitteista huolimatta olisi ollut oikea signaali suomalaisille perheille erityisesti aikana, jolloin syntyvyyslukemat ovat dramaattisesti laskeneet.
Perhevapaauudistusta ei ollut sovittu hallitusohjelmassa. Seuraavassa hallitusohjelmassa siitä kannattaa sopia. Tämä työ antaa siihen hyvän pohjan. Näin tarkkoja laskelmia ja arvioita perhevapaauudistuksesta ei varmasti koskaan ole tehty.
Eniten uudistuksen kaatumisessa minua jää harmittamaan, ettemme lainsäädännön kautta pääseet antamaan panostamme hoivavastuu nykyistä tasa-arvoisemmalle jakautumiselle. Isien hoivavastuun kasvattaminen vaatii poliittisia päätöksiä, jotka nyt jäävät tehtäväksi suurelta osin seuraavalla hallituskaudella. Toki tämä hallitus voi olla tyytyväinen esimerkiksi naisten työantajien kustannuksia tasoittavan 2500 euron kertakorvauksen luomiseen.
Hyvää on myös, että tasa-arvoa voidaan edistää konkreettisesti myös muutoin jo nyt. Mikäli isien työnantajat palkkaisivat nykyistä enemmän sijaisia perhevapailla oleville isille, se olisi valtava kädenojennus tasa-arvotyölle. Yhteiskunnassamme on liian syvällä asenteita siitä, että äidin korostunut hoivavastuu olisi koko perhevapaan ajalta itsestäänselvyys. Asenteita voi siis aidosti muokata.
Perhevapaauudistuksen toteuttaminen hallitusneuvottelujen kautta takaa mielestäni myös sen, että lopputuloksesta voi tulla perheille parempi. Isot, resursseja väistämättä vaativat uudistukset on luontevinta toteuttaa silloin, kun myös talouskehys on auki ja rahat niin sanotusti pöydällä. Sen tämä ponnistus todisti, että ilman rahaa ei voi saada parempaa uudistusta perheille.
Kun perhevapaauudistus toteutetaan, Suomessa on syytä olla silloin myös kansallinen lapsistrategia. Se varmistaisi, ettei perhevapaauudistusta alistettaisi liikaa työelämälle vaan sitä katsottaisiin aidosti lapsen edun näkökulmasta. Uudistus kannattaa ilman muuta kytkeä myös perusturvan ja toimeliaisuuden uudistukseen. Se on perheiden toimeentulon kannalta niin tärkeä.
Kun on vastuussa prosessista, joutuu tekemään kokonaisarvion. Minun kokonaisarvioni oli, ettei pöydässä olleilla reunaehdoilla olisi saatu tasapainoista uudistusta, joka olisi vastannut niin perheiden, työelämän kuin tasa-arvon tarpeisiin. Siinä onnistuminen vaatii uuden yrityksen seuraavalta hallitukselta. Työllisyysvaikutukset olisivat jääneet myös verrattain pieneksi.
Olen kuitenkin toiveikas, että tämä toimintakykyinen hallitus voisi ratkoa nopeastikin sellaisia seikkoja, jotka helpottaisivat pitkään kotona olleiden naisten paluuta työelämään laadullisin keinoin, kuten kohdennettuina työvoimapalveluina.
Annika Saarikko
