Onhan tuo syntyvyyden historiallisen alhainen luku pysäyttävä. Melkein voisi sanoa, että kohtalokas. Viime vuosi oli ennätysalhainen ja nyt tältä keväältä vielä matalammat luvut. Taustalla tietysti synnytysikäisten ikäluokkien koko. Sama ilmiö on vielä voimallisemmin edessä kun nämä tämän kesän vauvat harkitsevat joskus perheen perustamista.

Multa on tänään kysytty, mitä tälle pitäisi tehdä. Voiko politiikalla vaikuttaa?
Voi ja ei voi.

1) Meidän on hyväksyttävä, että perheen ihanne on muuttunut. Yhä useampi haluaa vain yhden lapsen tai ei lapsia ollenkaan. Sen myötä perheiden toteutuneen ja toivotun lapsiluvun suhde on lähentynyt aiemmasta.

2) Yhteiskuntamme on vanhemmuuden roolin suhteen aika vajaa ja ontto. Siitä puhutaan aika vähän. Ja jos puhutaan, pikemminkin tuomitaan siitä, miten kukin kasvattaa ja millaisia valintoja tekee. Että imettääkö vai ei, käyttääkö kestovaippoja vai ei, nukkuuko perhepedissä vai ei, pitääkö unikoulua vai ei ja semmoista.

3) Ärsyttää, että töistä lastaan hoidosta hakemaan lähtevä kokee olevansa selityksen velkaa. Näin ei pitäisi olla. Se on pätevä syy lähteä kotiin. Vanhempana oleminen on huikean tärkeä tehtävä ja jokaisen pitäisi saada tuntea olevansa siinä riittävän hyvä. Ja jos oma jaksaminen ei kanna, pitäisi saada reilusti kertoa siitä ammattilaisille ilman häpeän ja lastensuojelun pelkoa.

4) Epävarmuus on syntyvyyden pahin vihollinen. Jos on epäselvää löytyykö työpaikkaa, minne aikoo asettua, riittääkö raha isompaan kämppään, saako rinnalleen rakkaan, jonka kanssa perhe perustaa tai ylipäätään koko maailman tila ahdistaa, ei se vauvoiksi se arki ihan helposti muutu.

5) Riitely perhevapaista ja sulle-mulle -jakokuukausista tasa-arvon nimissä on osittain vähän akateemista ylätason tohinaa. Jos saataisiin kuntoon työelämän joustot osa-aikatyöhön, ratkeaisi monet ongelmat. Laki niitä jo mahdollistaa. Yhtä turhaa on vastakkainasettelun leimuavat liekin kotihoidon ja varhaiskasvatuksen välissä. Suurin osa perheistä hyödyntää molempia. Mutta siihen voitaisiin vaikuttaa, että vanhemmuuden vahva rooli olisi yhtäläisesti isän kuin se on äidinkin. Siihen kuuluu kiintiöity osuus perhevapaasta, mutta myös hirveän paljon muuta.