Noora

tietoja Noora Hammar

Kirjoittaja ei ole lisännyt lisätietoja.
Tähän mennessä Noora Hammar on luonut 16 blogimerkintää.

Keskustan Saarikko: Aurinkoisen päivän aurinkoiset päätökset Varsinais-Suomeen

Keskustan turkulainen kansanedustaja Annika Saarikko iloitsee ja kiittää Sipilän hallitusta Varsinais-Suomelle tärkeinen päätösten tekemisestä tämän päivän lisätalousarvioneuvottelussa.

– Myönteinen rakennemuutos tarvitsee monenlaista tukea onnistuakseen pitkäaikaisen kasvun synnyttämisessä. Sipilän hallitus tunnisti tämän täysimääräisesti. Valtio on menestyksemme takuumies. Nyt tehdyt päätökset tarkoittavat lisäeuroja niin liikenteeseen kuin koulutukseenkin.

Saarikko […]

Keskustan sosiaali- ja terveysvaliokunnan jäsenet: Terveysperustaista verotusta edistettävä

Medialle to 18.5., julkaistavissa heti

Keskustan sosiaali- ja terveysvaliokunnan jäsenet: Terveysperustaista verotusta edistettävä

Kansanterveys ja kansantalous kytkeytyvät kiinteällä tavalla toisiinsa. Terveyttä edistävillä poliittisilla päätöksillä on kauaskantoisia taloudellekin myönteisiä vaikutuksia. Toisaalta päinvastaiset, terveyden näkökulmasta haitalliset päätökset johtavat kustannusten nousuun vuosikymmentenkin päästä. Kansalaisten terveyteen voidaan vaikuttaa taloudellisilla ohjauskeinoilla, joista […]

Huolenpitoa ja uudistamista

Eilen päättyneessä hallituksen puoliväliriihessä tehtiin tulevaisuuteen katsovia ja sosiaalisesti oikeudenmukaisia päätöksiä. Puoliväliriihi oli leimallisesti pääministerin sanoin turvallisuuden, työllisyyden, huolenpidon ja uudistamisen riihi.

Merkittävä linjaus oli, että hallitus käynnistää valmistelut työllisyyttä ja toimeliaisuutta parantavasta, eriarvoisuutta vähentävästä sosiaaliturvan kokonaisuudistuksesta. Nykyinen sosiaaliturvan järjestelmämme on vuosikymmenien aikana muodostunut ja […]

Apteekkipalvelujen kehittäminen turvaa lääkkeiden saatavuuden koko Suomessa

Tiedotusvälineille 24.4., julkaistavissa heti

Kansanedustaja Annika Saarikko on tyytyväinen hallituksen puoliväliriihessä tehtyihin linjauksiin apteekkitoiminnan maltillisesta kehittämisestä. Saarikko korostaa koko Suomen apteekkipalvelujen turvaamista entistä yhdenvertaisemmin ja lääketurvallisuuden takaamista uudistusten tärkeinä lähtökohtina.

Tällä hetkellä apteekkien määrää ja sijaintia on säännelty tiukasti ja apteekkien välinen kilpailu on ollut paikoin […]

Keskustan kansanedustajat Pekka Puska ja Annika Saarikko: Neuvolan ympärille rakentuu lapsi- ja perhelähtöinen yhteisöllinen tuki

Olemme huojentuneita Sipilän hallituksen linjauksesta antaa tuleville maakunnille päätöksentekovalta neuvolapalveluiden järjestämisessä. Laki ei tule pakottamaan maakuntia siirtämään neuvoloita valinnanvapauden piiriin, vaan maakunnat voisivat päättää neuvoloiden pitämisen julkisella puolella eli maakunnan liikelaitoksessa.

Pääministeri Sipilän välikysymyskeskustelussa esittämä henkilökohtainen näkemys siitä, että neuvoloiden olisi hyvä olla maakuntien liikelaitosten […]

Yhteistyöllä joustoja lapsiperheiden arjen palapeliin

Elämää pikkulapsiperheessä ei syyttä kutsuta ruuhkavuosiksi. Arjen organisoiminen pienten lasten kanssa on usein tarkkaan soviteltu palapeli, jossa yhden palasen hukkuminen saattaa aiheuttaa kiperiä tilanteita. Pienten lasten vanhemmat karkaavat herkästi politiikasta, järjestö- ja seuratyöstä, sillä työn ja perheen yhdistäminen yksinään voi täyttää arjen ja viedä kaiken […]

Keskustan Saarikko: Jo riittää nuorten naisten syyllistäminen

Tiedote.
Julkaistu: 25.03.2017 klo 14:04
Julkaisija: Suomen Keskusta r.p.

Keskustan Annika Saarikko: Jo riittää nuorten naisten syyllistäminen

Keskustan kansanedustaja Annika Saarikolla on mitta täysi vallalla oleviin käsityksiin nuorten naisten työssäkäynnin vaikutuksista Suomen työllisyysasteeseen. Hänen mielestään suomalaisten naisten työelämämerkityksestä annetaan surutta kohtuuttoman synkkä kuva ja puhutaan puppua kotihoidontuen ongelmista.

[…]

Saarikko ja Sarkomaa: Lääkevirasto Suomeen – nyt toimeen hallitus!

TIEDOTE 10.3.2017
Julkaistavissa heti

Saarikko ja Sarkomaa: Lääkevirasto Suomeen – nyt toimeen hallitus!

Turkulainen kansanedustaja Annika Saarikko (kesk.) ja helsinkiläinen kansanedustaja Sari Sarkomaa (kok.) ovat jättäneet tänään hallitukselle kirjallisen kysymyksen, jossa he tiedustelevat mihin toimiin hallitus aikoo ryhtyä Euroopan lääkeviraston tavoittelussa.

He toteavat panneensa myönteisesti merkille sosiaali- […]

Kruununjalokivi kiillotettava – äitiyspakkaus päivitettävä

Elän kolmikymppisen naisen arkea, jossa ystävien whatsapp-viesteissä vilahtelee suurin piirtein joka viikko suloinen ultrakuva sikiöstä, kuva kotiin saapuneesta äitiyspakkauksen ihanista vaatteista ja sitten viimein äimistyneen isän nappaama kuva pienestä ihmeestä synnytyssalissa.

Tartun nyt kuvista keskimmäiseen.

Parin viime viikon aikana olen tavannut useampia tahoja, joilla on […]

Keskustan Heikkinen ja Saarikko: Terveysperustainen vero osaksi ruokapolitiikkaa

Tiedote 1.3.2017
Julkaisuvapaa

Keskustan Heikkinen ja Saarikko:
Terveysperustainen vero osaksi ruokapolitiikkaa

Eduskunta käsittelee tänään valtioneuvoston ruokapoliittisen selonteon. Keskustan kansanedustajat, sosiaali- ja terveysvaliokunnan jäsenet Hannakaisa Heikkinen ja Annika Saarikko haluavat muistuttaa terveellisen ravitsemuksen tavoitteesta osana ruokapolitiikkaamme. He kiittävät siitä, että näkökulma nousee esiin myös selonteossa.

[…]