Annika

tietoja Annika

Kirjoittaja ei ole lisännyt lisätietoja.
Tähän mennessä Annika on luonut 24 blogimerkintää.

Kansanedustaja Annika Saarikon avustajaksi Julia Koskinen

Julia Koskinen aloitti kansanedustaja Annika Saarikon avustajana 4. kesäkuuta 2015. Aiemmin avustajana toiminut Janika Tikkala siirtyi pääministeri Juha Sipilän erityisavustajaksi Valtioneuvoston kansliaan.

Lietolainen Julia Koskinen on 31-vuotias valtiotieteiden ylioppilas Turun yliopistosta pääaineenaan poliittinen historia. Aiemmalta koulutukseltaan Koskinen on röntgenhoitaja ja työskennellyt Varsinais-Suomen Kuvantamiskeskuksessa röntgenhoitajana sekä […]

Hyvinvointi on hallitustunnustelijan arvovalinta

(Julkaistu Suomenmaassa 5.5.2015)

Keskusta julkisti alkuvuodesta esityksensä uudenlaiseksi, strategiseksi hallitusohjelmaksi. Se perustuu viidelle keskeiselle tavoitteelle.

Vaaleissa äänestäjät antoivat vahvan valtakirjan keskustan vaihtoehdolle, ja keskusta on valmistautunut hallitusneuvotteluihin näiden tavoitteiden pohjalta.

Hallitustunnustelija, keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä jätti eduskuntaryhmille kysymyslistan, joihin vappuaattona saadut vastaukset antavat osviittaa niin hallituspohjalle kuin hallitusneuvotteluihin. […]

Kiitos!

Lämmin kiitos jokaiselle äänestäneelle! Kiitos vaalityön tekijöille, kiitos jokaiselle tuesta ja onnitteluista. Tärkein ja suurin kiitos menee perheelle. Onnellinen olo. Hieno tulos.

Työ jatkuu. Kuten yksi mummo jonkun Prisman pihamaalla sanoi: ”Et sinä helppoihin hommiin pyri.” Suomen tilanne on vaikea, mutta maa saadaan kuntoon.

Kutsun Sinut munkkikahveille […]

Biotaloudessa on Suomen suuri mahdollisuus

(Julkaistu Centrum Balticumin julkaisussa 16.4.2015)
Minulle päätöksenteon keskeisiä periaatteita ovat ylisukupolvisuus ja vastuullisuus. Keskustassa nämä teemat on usein puettu sanontaan ”talo tulee jättää uudelle sukupolvelle paremmassa kunnossa, kuin missä se itse saatiin.” Tämä koskee erityisesti yhteistä ympäristöämme, luontoa ja vesistöjä, hyvinvointiyhteiskuntaa ja kansantaloutta unohtamatta.

Ympäristö ja talous […]

Nuoret ovat sukupolvensa ääni vaaleissa

Äänestäminen on meidän kaikkien suomalaisten etuoikeus. On tärkeää, että nuoret ovat aktiivisia äänestäjiä, jotta nuorten ääni kuuluu ja näkyy eduskunnan kokoonpanossa ja päätöksissä. Monet yhteiskunnallisesti suuret kysymykset ovat erityisesti nuorten ja tulevien sukupolvien kysymyksiä. Tällaisia asioita ovat esimerkiksi ilmastonmuutos, koulutus, lapsi-, nuoriso- ja perhepolitiikka sekä […]

Tulevaisuuskutsunnat koko ikäluokan käyttöön

Jokainen syrjäytynyt nuori on liikaa. Yhteiskunnalle hän maksaa elämänsä aikana 1,2 miljoonaa euroa, puhumattakaan inhimillisistä kärsimyksistä. Syrjäytymistä ei ratkaista kaavamaisilla malleilla, kuten oppivelvollisuusiän nostolla.

Tarvitaan räätälöityjä ratkaisuja. Keskusta esittää, että nuorten syrjäytymisen ehkäisemiseksi Puolustusvoimien kutsunnoista on kehitettävä koko ikäluokkaa, myös nuoria naisia, koskevat tulevaisuuskutsunnat. Näin […]

Pari sanaa eläkkeistä

(Julkaistu alun perin Suomenmaan nettiblogina 7.4.2015)
Vaalitilaisuuksissa eläkeläisten toimeentulo puhututtaa. Kysymykset eläkkeen tasosta ja verotuksesta ovat pitkän työuran tehneiltä ihmisiltä varsin oikeutettuja.

Tukalasta taloudellisesta tilanteesta johtuen valtio joutuu tekemään monia kipeitä säästöjä, koska tulot eivät riitä kattamaan menoja.

Velkaantumiskierteen jatkaminen olisi vastuutonta tulevia sukupolvia kohtaan. Onneksi yhä useampi […]

Omannäköistä elämää sairaudesta huolimatta

Kodin tunnun tekee tuttuus, turvallisuus, pysyvyys ja muistot. Nämä elementit voidaan säilyttää myös muistisairaan ihmisen tarpeet tuntevassa yhteisökodissa, jossa pääpaino ei ole hoidossa ja toimenpiteissä, vaan hyvän elämänlaadun varmistamisessa.

Muistiliitossa ollaan uudistamassa niin sanottuja hyvän hoidon kriteereitä. Syksyllä valmistuva työkirja auttaa ammattilaisia kehittämään ja arvioimaan hoitotyötä […]

Eriarvoistumiskehitys on vakava viesti

Tiedote 24.3.2015
Pelastakaa Lapset ry:n julkistaman kyselyn tulos on vakava. Sen mukaan köyhien perheiden lapset ovat pudonneet tavallisten asioiden ulkopuolelle.

– Eriarvoistumiskehitys on yksi Suomen suurimmista ongelmista. Eriarvoistuminen ja näköalattomuuden kasvu pysäytetään tukemalla perheitä. Tukea tarvitaan sekä taloudellisen että hoivaköyhyyden vähentämiseen. Köyhyys syntyy ja kasautuu monenlaisista asioista […]

Vuonna 2025 Suomi on korjattu kuntoon

Julkaistu alun perin Suomenmaassa 24.3.2015
Näyttää vahvasti siltä, että Suomen seuraavan hallitusohjelma rakentuu strategisten tavoitteiden pohjalta, tiiviiksi kokonaisuudeksi. Hyvä niin.

Keskusta on esittänyt viisi tavoitettaan Suomelle. Seuraavalle kymmenelle vuodelle kirjatut strategiset tavoitteet rakentavat hyvinvointia, osaamista ja taloudellista kestävyyttä.

Tavoitteeksi on kirjattu myös parempi julkisen sektorin johtaminen ja byrokratian […]