Sosiaalialan ammattilaisten laaja vetoomus ei yllättänyt. Pakko myöntää. Lastensuojelun työntekijöiden kuormittuminen liian isolla ja vaativalla työtaakalla on vuosia jatkunut ongelma. Se purskahtelee pintaan aina raakojen lööppien ja surullisten tarinoiden kautta – ja aina kysytään, mitä lastensuojelu olisi voinut tehdä paremmin.

Tuntemani lastensuojelun ammattilaiset ovat poikkeuksellisen korkealla työmoraalilla ja vahvalla lasten oikeuksien puolustamisen eetoksella varustettuja ihmisiä. Ihailen ja arvostan heitä suuresti. Kiitän työstänne. Työ taloudellisen niukkuuden, hukassa olevan vanhemmuuden ja moniammatillisen palveluviidakon keskiössä on varsin vaativaa. 

Yksi johtavassa asemassa oleva sosiaalityöntekijä totesi minulle, että en voi edes kuvitella sitä silkkaa pahuuden määrää, mitä jotkut lapset elämässään kohtaavat. Että joidenkin perheiden ongelmien monisyisyys on karmaisevaa. Myönnän: en voikaan.

Tunnistan myös, että vetoomuksessa työntekijät eivät ole omalla asiallaan, vaan kantavat huolta työnsä kohteista, Suomen lapsista ja nuorista pirstaloituneen palveluketjun äärellä.

Yhteinen kansallinen tavoitteemme on kääntää palveluissa painopiste ennaltaehkäisevään suuntaan. Se on tulevien maakuntien palveluiden ykkösjuttu. Siis yksinkertaisesti vähentää lastensuojelun asiakkuuksia, vähentää huostaanottoja – ja auttaa ajoissa. 

Tämän työn rinnalla on hoidettava korjaavan työn edellytykset kuntoon. 

Lainsäätäjänä tunnen siinä hiukan tai aika paljonkin voimattomuutta. Tiedän, että se ei ole riittävä vastaus, mutta sanon sen silti. Olemme lisänneet Sipilän hallituksen aikana 10 miljoonaa lisää rahaa kuntien valtionosuuksiin nimenomaan lastensuojelussa tehtävään työhön. Missä tämä näkyy? Rohkenen vedota kuntapäättäjiin asiassa. Satsatkaa lastensuojeluun. Ne eurot eivät mene hukkaan. 

Viime hallitus uudisti sosiaalihuoltolain, jonka painopiste on ennaltaehkäisy. Taustalla oli suuresti arvostamani Aulikki Kananojan selvitystyö. Miksi lain henki ei näy kaikkien kuntien työssä? Lastensuojelulakiakaan en ole nähnyt suoraan moitittavan näissä viime aikaisissa kannanotoissa, vaan enemmänkin kyvyttömyyttä sen käytännön työssä. 

Lastensuojelun ammattilaisella 80 tapausta hoidettavana on liikaa. Se ei ole oikein. Olen miettinyt tosissani, auttaisiko mitoitus yhdellä työntekijällä vastuullaan olevien lasten määrään. Maksimiasiakasmäärän määrittelystä tarvitaan vielä tarkempi selvitys. Lupaamme sen tehdä. Tämän olisi hyvä liittyä lastensuojelun laatusuositukseen, joka on jo kertaalleen laadittu. Maksimimitoitus ei ole yksinkertainen juttu – työn luonne eri puolilla Suomea on erilaista ja toisaalta tapausten vaativuuden kirjo on laaja. 

Lastensuojelun työn tekemisen tavassa on sija muutokselle. On kuntia, missä tässä on jo onnistuttu. Hallituksen lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma toteutuu nyt kaikkialla Suomessa maakuntien kokoisena kehittämistyönä; moniammatillisen osaamisen vahvistamisena ja muun muassa laitoshoidon ja perhehoidon muutostyönä. 

Tähän työhön uskon ja rohkaisen ammattilaisia laajalla rintamalla siihen mukaan. Aina on toivoa. Sitä samaa toivoa, mitä lapsissa on sisäänkirjoitettuna.