Yhteystiedot

Annika Saarikko
p. 040 7446 770
annika.saarikko(at)eduskunta.fi


Postiosoite
Annika Saarikko
00012 Eduskunta

Avustaja
Tuomas Vanhanen
tuomas.vanhanen(at)eduskunta.fi
P. 050 574 1703

vayrynen.jpg

Share |

Uusi luku

Keskustassa on vahva kirjallisen aatteellisen ilmaisun perinne. Tähän jatkumoon halusi myös uusi keskustapolvi liittyä. Olen ilokseni saanut olla mukana kirjoittamassa juuri julkaistua Uusi luku -kirjaa. Teoksella halutaan valottaa näkökulmiamme onnelliseen yhteiskuntaan.
 

uusi_luku_

Uusi luku syntyi 17 nuoren keskustalaisen ajattelun tuloksena. Yhteisen arvopohjan ohella meitä yhdistää syntyminen 1980-luvun Suomeen, peruskouluvuodet laman lapsina ja nuori aikuisuus, jossa muutos on pysyvä olotila.
 
Kirjoittajajoukkomme haluaa olla keskustassa leimallisten konservatiivi-liberaali -jaottelun ulkopuolella; meille tärkeämpää on ollut pohtia niitä asioita, jotka meitä yhdistävät, kuin niitä, jotka meitä erottavat.
Kirjassa esittelemme näkemyksemme muun muassa sivistyspuolueen palauttamisesta, kannustavasta sosiaaliturvasta ja toimivasta työelämästä. Osansa saavat myös rauhaa rakentava ulkopolitiikka, uuden ajan ekotalous ja demokratian tulevaisuus.

Kirjaan voit tutustua www.uusiluku.fi